Koirapyöräilyn SM kilpailut ajettiin Jämillä 13.-14.10.2018. Rata oli sijoitettu kokonaan uusille urille ja mittaa yhdelle kierrokselle koirapyöräilyssä tuli 6,8 km. Järjestäjänä toiminut Länsi-Suomen valjakkourheilijat olivat onnistuneet luomaan jälleen suuren urheilujuhlan tuntua tapahtumaan aivan ylivertaisella ja ajantasaisella tiedotus-, että tulospalvelulla, sekä suoralla live-seurannalla.
”Koko kauden on ajettu alle 5 km kisoja.” Heidi Liimatainen ihmetteli matkaa, mutta totesi matkojen ylipäätään olevan liian lyhyitä koirapyöräilyssä. ”Kuitenkin nyt koira on parhaimmillaan tuolla lyhyemmällä matkalla, vaikka harjoituksissa on pyritty myös pohjustamaan pitempiä matkoja talvea varten. Onneksi Nybrossa matka on taas sen alle 5 km.”
Ensimmäisen kilpailupäivän jälkeen Heidi ja Acca olivat kiinni hopea mitalissa Kati Mansikkasalo-Juvelinin ottaessa tukevan aseman kultaan. Ero oli sen verran selkeä, että seuraavalle päivälle jäi tehtäväksi varmistaa sijoitus toisena. Toisena päivänä Heidi ja Acca ajoivat kolme sekuntia hitaamman ajan edellispäivään nähden, mutta edellispäivän aikaero riitti turvaamaan SM-hopean. Pronssille nousi upeasti viime vuoden koirapyöräilyn junioreiden maailman mestari Jonna Lipponen.
Seuraavaksi Heidi ja Acca suuntaavat Nybron Euroopan mestaruuskilpailuihin, jotka ajetaan 24.-28.10.2018.